Palvelumme tuotteiden
koko elinkaarelle

Haluamme olla asiakkaillemme pitkäaikainen kumppani ja tarjoamme palvelua koko tuotteen elinkaaren ajalle suunnittelusta loppukierrätykseen.

Konsultointi

Autamme mielellämme elektroniikan tuotannon prosessien kehityksessä kuten pastanpainoon, juotos – ja pesuprosesseihin liittyvissä haasteissa. Järjestämme myös juotosuunien profilointikoulutusta sekä elektroniikan pesemiseen ja suojaamiseen liittyvää koulutusta. Laajan yhteistyöverkostomme avulla voimme järjestää myös ESD-kartoituksia ja -koulutuksia.

Kalibroinnit

Toimimme virallisena ja valtuutettuna KIC dataloggereiden kalibroijana suomessa ja balttiassa. Suoritamme kalibroinnit samoilla instrumenteilla ja menetelmällä kuin KIC ja annamme kalibroinnista virallisen todistuksen. Kauttamme onnistuu myös momenttimittareiden ja ruuvinvääntimien kalibroinnit.

Tinajätteiden kierrätys

Vaikka yritykset ovat siirtyneet käyttämään täysin lyijyttömiä juotteita, täytyy heidän yhä hävittää tinajätteensä kontrolloidusti ja vastuullisesti. Olemme sitoutuneet auttamaan asiakkaitamme toimimaan vastuullisesti ja ympäristö tietoisesti, osana Tim-Nordic Oy:n ja päämiehemme CRM:n laatupolitikkaa.

Toimitamme erilliset nimikoidut keruuastiat niin lyijyllisille kuin lyijyttömille tinapastoille, aaltojuotoskoneiden tinakuonille sekä järjestämme jätteiden laillisen kuljettamisen auktorisoidulla kuljetusyhtiöllä lopulliseen käsittelylaitokseen. Maksamme tinajätteestä aina kilpailukykyisen ja LME:n mukaisen hinnan.

Toimitamme pyydettäessä virallisen sertifikaatin jätteen asianmukaisesta hävityksestä.

Rahoitus

Tiesitkö että voit hankkia tuotteet myös edullisella SFS-rahoitusleasingsopimuksella? Olemme tarjonneet asiakkaillemme jo vuosien ajan mahdollisuuden hankkia tuotteita myös edullisella rahoitusleasingsopimuksella.

Rahoitusleasingillä tarkoitetaan pitkäaikaista vuokrausta, jonka kesto on yleensä 2-5 vuotta. Sopimuksen päätyttyä asiakkaalla on mahdollisuus lunastaa tuote itselleen sovitulla jäännösarvolla.
Rahoitusleasing sopii yhtälailla yrityksille, ammatinharjoittajille kuin julkiselle sektorille. Rahoitusyhtiö rahoittaa kohteen hankinnan ostamalla laitteen Tim-Nordic Oy:ltä ja vuokraamalla sen edelleen asiakkaallemme.

Rahoitusleasingillä vapautat yrityksesi pääomia tuottavampaan käyttöön. Rahoituksen kohde muodostaa vakuuden, joten et tarvitse muita vakuuksia. Kuukausimaksut veroineen ovat kokonaisuudessaan vähennyskelpoisia kuluja tuloslaskelmassa. Tasasuuret kuukausivuokrat helpottavat myös budjetointia. Kysy lisää!

CeTaq SMT -koneiden kyvykkyysmittaukset

Tarjoamme saksalaisen CeTaq GmbH:n palveluita laitteiden (MCA) ja prosessien (PCA) kyvykkyyden mittaamiseen ja analysointiin. CeTaq on puolueeton sekä DIN ISO 17025 akreditoitu yritys. Pystymme mittaamaan pastanpainokoneiden toistotarkkuuden sekä raakelipaineet. Ladontakoneista voimme mitata paikoitustarkkuudet sekä komponentteihin kohdistuvat asetteluvoimat. Myös ASM käyttää CeTaq-palveluita. Lue lisää CeTaq:n palveluista.

RETRONIX komponentti -ja piirilevypalvelut

Retronix yksityisomisteinen yritys joka sijaitsee Skotlannissa ja on perustettu vuonna 1992. Retronix tarjoaa ainutlaatuisen valikoiman palveluita jotka auttavat tehostamaan tuotantoprosesseja ja säästämään tuotantokuluissa.

RETRONIX -palvelut:

  • Piirilevyjen korjauspalvelu
  • BGA nystytyspalvelu
  • Komponenttien pinnoituspalvelu
  • Komponenttien kierrätyspalvelu
  • Komponenttien testauspalvelu

Retronix käyttää BGA palloituksessa laser tekniikkaa joka on komponenteille turvallinen ja kustannustehokas menetelmä. Mikään prosessin osa ei sisällä reflow lämpötiloja ja ainoana valmistajana maailmassa Retronix:n prosessit vastaavat IC piirien valmistajien tiukkoja valmistus spesifikaatioita. Lasersäde kohdistetaan jokaiseen nystyyn erikseen joten se ei aiheuta piirin kuumenemista ->ei reflow sykliä!

Retronix on kehittänyt ainutlaatuisen menetelmän, jolla voidaan pelastaa arvokkaat komponentit piirilevyiltä. Tässä menetelmässä komponentit eivät altistu reflow lämpötiloille ja prosessi täyttää komponenttivalmistajien valmistusspesifikaatiot. Menetelmällä voidaan kierrättää esim. arvokkaat protokomponentit uudelleen käyttöön.

Retronix tarjoaa myös komponenttien pinnoituspalvelua. Tämä on erittäin tärkeää, jos komponentteja täytyy säilyttää vuosikausia tuotteiden takuun ja korjattavuuden turvaamiseksi. Pystymme myös muuntamaan lyijylliset komponentit lyijyttömiksi ja päinvastoin jos esim. komponentti pitää juottaa lyijyllisenä, mutta saatavuus on vain lyijyttömänä.